Tänään keskiviikkona harjoittelimme juhlaehostuksia ja sitten saimme tehdä myös värjäyksiä ja hoitoja. Parinani oli Jenni. Aloitimme käsihoidoista ja pikamanikyyreistä. Lopuksi teimme toisillemme meikit.
Valitsin Jennille silmiin liilan ja violetin eri sävyjä. Hänellä on vihreät silmät, joten luomivärit korostivat hänen silmiään kauniisti! Rajasin silmät myös tummalla violetilla! Huomaan että silmien rajaus alkaa sujua paremmin, varsinkin vesiväri rajaus on helppo! Ns. rajuja rajauksia pitää vielä harjoitella!
Maanantaina meillä oli etäpäivä, jolloin meidän piti suunnitella paperille trendimeikki keväälle 2017.
Itse huomasin, että silmät olivat hyvin neutraalit ja nudet/luonnolliset, huuliin ja poskiin panostetaan. Värejä käytetään rohkeasti molemmissa! Ihon huolto on tärkeää! Tässä kuva piirroksestani;
Tiistain tunnilla teimme trendi meikin asiakkaalle suunnitelman mukaisesti! Asiakkaanani oli Reet! Käytin hänelle hyvin luonnollista ja korostavaa pohjaa. Silmiin valitsin luonnollisen mutta silmiä kauniisti korostavan sävyn. Huuliin oli tarkoitus tulla hieman kirkkaampi sävy, joten vähän harmittaa että valitsin liian pliisun värin! Mutta ensi kerralla kokeilen rohkeammin! Onneksi asikas piti meikistä todella paljon, joten minulle jäi hyvä mieli työstäni!
Kävin Lumenen tehtaan myymälässä viime viikonloppuna ja sain ostoksieni mukaan näytteen Lumenen syksyn uutus tuotteista. Invisible Illumination on Lumenen uusi sarja, joka korostaa luonnon kauneutta, sekä puhtaita raaka-aineita Skandinaavisella otteella. Lumenen kotisivuilla uutta sarjaa kuvataan näin;
"Suomalaisen naisen inspiroima, luonnon raaka-aineista luotu, pohjoisen valosta syntynyt. Koe uusi Lumene."
"Hetkemme loistaa on tässä ja nyt. Keinotekoisessa maailmassa me puhumme aitouden, rehellisyyden ja totuuden puolesta. Annamme sisäisen kauneutesi säteillä myös ulospäin. Me Lumenella uskomme peittämisen sijaan aitouteen ja luonnollisen kauneuden korostamiseen. Paljasta todellinen hehkusi avullamme."
Tykästyin todella paljon testereihin, jotka sain. Aijonkin ostaa useamman sarjan tuotteen. Valitsin tarkemmin esiteltäväksi Instant Glow poskipunapisarat. Tämä tuote oli lempparini tuotteista, joita sain testata.
"Lisää välitöntä raikkautta ihollesi kevyellä, kauniisti levittyvällä nestemäisellä poskipunalla. Pehmeästä persikasta ja raikkaasta roosasta sekoitettu sävy sopii kaikille ihon sävyille. Innovatiivinen, puhdasta pohjoista lähdevettä, kirkastavaa lakkaa ja valoa heijastavia sävypigmenttejä sisältävä koostumus heleyttää ja kosteuttaa saaden ihon näyttämään raikkaan hehkuvalta ja viimeistellyltä."
Itseäni tuotteessa miellyttää pakkaus ja tuotteen muotoilu. Ideologia tuotteen takana on aivan mahtava. Kävin lukemassa Lumenen sivuilta enemmän tuotteista ja innostuin enemmän ja enemmän tuotteista. Pidän ajatuksesta korostaa luonnollista kauneutta tuotteilla, eikä ns. peitellä omaa itseään vahvan meikin alle. Vaikka vahva meikki onkin silloin tällöin ihana ;). Uskon tuotteiden tuovan itsevarmuutta suomalaisten naisten kasvoille.
Tuotteen käyttöohje Lumenen sivuilta;
"Sekoita hyvin. Annostele muutama tippa kämmenselällesi. Taputtele ja levitä tasaisesti koko poskien korkeimmalle kohdalle joko sormenpäillä, siveltimellä tai meikkisienellä."
Suosittelisin tuotetta asiakkaalle testerin kautta, koska jo kämmenelle kokeilemalla tuotteen hienouden huomaa. Kertoisin tuotteen ideologiasta ja mainostaisin luonnonmukaisuutta ja puhtautta.
Tuote sopii hyvin myös asiakkaille joilla on kuiva iho, sillä poskipunapisarat ovat kosteuttavia. Talvella monella naisella kasvojen iho kuivuu enemmän kuin kesällä, joten talvella tuotetta pystyisi myydä kosteuttavan ominaisuuden avulla. Kesällä tuotetta saisi myymällä kertomalla asiakkaille kuinka tuotteella saisi helposti raikkautta ja valoa kasvoille, ilman paksua kerrosta meikkiä.
Liitän tähän muutamia linkkejä joista voi lukea tuotteesta lisää:
Tein siskolleni juhlameikin, etäpäivänä. Siskoni silmät ovat siniharmaat/vihreät, joten päädyin siniseen väriin silmämeikissä. Olin tehnyt koulussa jo muutaman silmäväriä korostavan meikin ja nyt halusin kokeilla tasapainottavaa väriä. Värin päätettyä juhla muotoutui. Meikki olisi talvikuningatar niminen ja sopisi esimerkiksi pikkujouluihin hyvin. Katsoimme siskolleni hiukset ja korvakorut ennen meikin tekoa. Tarkotuksena oli, että meikkini sopisi myös näihin.
Meikin työjärjestys:
Aloitin pesemällä kädet ja laittamalla desinfiointi
ainetta käsiin
Laitoin kasvoille kosteusvoidetta, voiteen kuivuessa ja
vaikuttaessa juttelimme värien valinnasta.
Meikkivoide kasvoille. (kahta eri fitme meikkivoidetta
sekoitettiin, jotta sain sävyn oikeaksi). Neutraloijia ja peitevoiteita.
Asiakkaalla oli hyvin tasainen iho! Ja vain yksi pieni punoittava näppy, johon
käytin vihreää neutraloijaa.
Voidemaiset korostukset ja varjostukset:
Korostuksia laitoin otsalle, nenänvarteen, leukaan
alahuulen alle sekä silmien alle.
Varjostuksia tein nenään, leukaperään, ohimoille sekä
poskiin.
Puuterina käytin Joe Blascon translucent puuteria.
Kulmat tein dip brow massalla, asiakas tykkää
voimakkaista ja paksuista kulmista, jotka ovat kulmakarvan etupäästä hiukan
vaaleampia. ”Vahvat, ombrekulmat”.
Kulmat viimeistelin kulmageelillä
Silmämeikin aloitin pohjustamalla luomet. Väreinä käytin,
mustaa, ruskeaa, tummansinistä, hohtavaa tummanharmaata, sekä turkoosia. Ns.
pääluomiväriksi valitsin Makeup Geekin Mermaid sävyn. Väri on luonnossa enemmän turkoosiin taittuva. Kun
laitoin väriä luomille kastelin sivellintä, jolloin väristä tuli todella paljon
intensiivisempi.
Makeup Geek- Mermaid
Rajauksina yläluomelle tuli mustaa eyelineria ja
vesirajaan tummanharmaata kajaalikynää.
Ripsivärin lisäksi laitoin silmiin tekoripset.
Tekoripset olivat nauha malliset.
Korjasin silmämeikin ollessa valmis varisseet
luomivärit pois
Laitoin puuterisen poskipunan sekä ruskeaa
korostuspuuteria voidemaisten lisäksi.
Huuliin laitoin ihan vaseliinia, sillä huulet
olivat aika kuivat. Vaseliinin päälle tuli nude
huulipuna, huulipunassa oli
hohdetta.
Viimeistelin meikin voidemaisella highlightilla;
nenänpäähän, sekä hiukan nenänvarteen, amorinkaareen,
poskipäihin ja
kulmaluille.
Lopuksi ARTDECO:n meikinkiinnitys suihketta,
pitämään meikki paikoillaan koko illan.
Kuvat meikistä:
Ennen ja jälkeen
Ennen ja jälkeen
Juhlameikistä:
- Tein juhlameikin aikalailla Tuulan kirjoittaman teorian mukaan. Luin ennen meikin tekoa teoriat muutamaan otteeseen. Sekä otin puhelimellani kuvia tärkeimmistä asioista. Nämä mielestäni ovat;
Kestävyys, meikin kestettävä koko juhlan ajan
Asiakkaan persoonan ja mieltymyksien huomioiminen.
Tilaisuuden, asun ja hiuksien jne.. huomioiminen.
Kylmien sävyjen käyttäminen. (Ruskeasta tulee usein tunkkainen pimeässä/hämärässä.)
- Onnistuin: Värien valinnassa, ripsien laitossa ja pohjassa hyvin.
- Toisin olisin halunnut tehdä eyelinerin eli rajauksen. Se on minulle vaikein asia meikkauksessa. Samoin meikkaaminen olisi pitänyt aloittaa ensin silmämeikistä, koska pohja kärsi varisseista luomiväreistä. Mutta muistan tämän ainakin seuraavalla kerralla :)
Unohdin ottaa ennen kuvan, mutta onneksi tuli edes muutama jälkeen kuva otettua! :)
Parhaiten onnistuin mielestäni värien valinnoissa! Luomiväri varsinkin oli todella kaunis Kaisalla! :) Pääsin kokeilemaan ensikertaa "vesiväri" rajausta! Olin yllättynyt, oli ehkä jopa helpoin tapa rajata silmät! Turhaan olen pelännyt nestemäisiä rajauksia!
Laitan tähän vielä muutamat kuvat!
Ida
Ps. Kuvissa hyvin huomaa tuon puuterin, että asiakkaalta kannattaa tarkistaa kameran kautta puuteri! Itselläni jäänyt nenänpäähän puuteria, vaikka sitä ei nähnyt ns. livenä!
Tein ensimmäistä kertaa kulmakarvojen ja ripsien värjäyksen! Jännitin tätä todella paljon! Onneksi asiakkaanani oli Kaisa, joka ystävällisesti muistutti ja auttoi minua ! :) Samoin opettajamme Tuula oli onneksi mukavasti lähellä tarvittaessa :D Unohdin ottaa kuvat ennen ja jälkeen värjäyksen, otin ainoastaan jälkeen kuvan päivämeikistä, niin jännittynyt olin! Mutta hyvä fiilis jäi! Semmoinen että kyllä tää tästä! Harjotusta ja kertausta niin ens kerralla muistaa ulkoa!
Teimme ensimmäistä kertaa juhlameikit ehostuksen tunneilla. Olin Tanjan pari!
Olin tyytyväinen meikkiin. Ehkä silmät olisi saanut olla hiukan tummemmat, mutta toisaalta asiakas ei pitänyt tummista väreistä. Asiakas tykkäsi erityisen paljon kulmakarvoista, jotka tein hänelle! Huomasin kuinka vaikeita rajausten tekeminen oli toiselle, joten se vähän harmitti etten saanut rajauksia onnistumaan! Laitan vielä muutaman enne ja jälkeen kuvan tähän.
Vierailimme koulun kanssa Kauniaisissa Aila Airon Kauneuslinnassa. Kauneuslinna jo nimenä sai paljon innostusta ryhmässämme aikaan. Paikan päällä, linna oli vielä vakuuttavampi mitä saattoi odottaa!
Tultaessamme linnalle, otimme paljon kuvia paikasta. Paikka oli todella kaunis. Historian havina oli todellakin käsin kosketeltava. Naisellisuus, luksus ja romantiikkaa, olisivat hyviä sanoja kuvaamaan hoitolaa. Odottelimme vielä muutamaa oppilasta mukaan vierailulle. Sitten lähdimme kierrokselle ihanan Miian opastuksella. Miia kertoi meille historiaa rakennuksesta ja näytti meille eri hoitohuoneet. Saimme myös nähdä mm. Ailan ensimmäisen hoitotuolin.
ensimmäinen hoitotuoli
Lisää kuvateksti
Kauneuslinnassa tehdään kasvo, vartalo, käsi-ja jalkahoitoja, meikkauksia, kulmien ja ripsien värjäyksiä, karvan poistoja sekä korvien rei`ityksiä. Yrityksen mottona oli, että asiakkaan ei tarvitse tietää mitä hän tarvitsee tullessaan hoitoihin. Kosmetologi räätälöi asiakkaalle hoidon kun hän saapuu paikalle. Hinnat ovat hoidoissa voisiko sanoa luksustasoa. Esimerkiksi kasvohoidot ovat noin. sadasta eurosta kahteen sataan euroon. Lisäksi hitna perustuu siihen mitä juuri kyseiselle asiakkaalle on käytetty. Kaikki rasvat jne. ovat hinnoiteltu kuitille, jonka saimme nähdä hoitolassa.
"Pari sanaa kasvohoidoistamme: Kaikki kasvohoitomme alkavat rentouttavalla selän hieronnalla. Meiltä myös lähdet aina huoliteltuna: Tiesithän, että voit tulla meille huoletta vaikka aamutuimaan, koska meillä kasvohoitoon kuuluu kevyt meikki." http://www.ailaairo.fi/kauneushoitola/hoidot/kasvohoidot
Esittelykierroksen jälkeen siirryimme kauniisti katetun aamupalan kautta luennolle. Luennon meille piti Aila Airon toinen tytär Satu Söderlund. Luento oli todella mielenkiintoinen. Saimme kuulla Ailan opiskeluhistoriasta, yrityksistä kuten 1964 avatusta Beauty Boxista, Kauneuslinnan historiasta, yhteistyökumppaneista sekä näimme paljon vanhoja kuvia. Saimme myös nähdä vanhoja esitteitä meikkifirmoilta, kosmetologiyhdistykseltä ja Kauneuslinnasta. Yritys täytti tänä vuonna 70-vuotta. Se oli minusta kaikista ihmeellisintä. Oli hienoa nähdä suomalainen perheyritys, jossa oli kolmas polvi jo töissä. Yrityksen luennolta sai todella paljon inspiraatiota opiskeluihin. Se oli onnistuneinta opintoreissussamme.
Yritykseen liittyvän luennon jälkeen tuli Miia pitämään meille luennon ARTDECO:sta. He ovat yksi ARTDECO:n jälleenmyyjistä Suomessa. He pitävät myös kursseja kuluttajille, missä voi oppia meikkauksesta. Miia teki Waanille päivämeikin ja kertoi samalla meille tuotteista. Tämä oli ehkä parasta tutustumisessa. Miia teki meikin eritavalla mitä meille on koulussa näytetty, joten saimme nähdä kuinka meikkauksessa ei ole vain yhtä tekniikkaa. Opimme myös paljon ARTDECO:n meikeistä. Olen etsinyt koulun alettua meikkimerkkiä, jota haluaisin alkamaan keräämään. Tämä oli ensimmäinen meikkimerkki johon todella kiinnostuin. Ostinkin meikkejä heiltä, ja aion käydä heillä vierailemassa vielä uudestaan! :)
Vierailin yritysvierailun jälkeen kävin katsomassa vielä heidän nettisivujaan, sekä facebook -sivuja. Kotisivut ovat mielestäni kauniit. Kuvaavat hyvin yritystä. Hoitolan henkilökunta oli iloinen, asiakaspalveluhenkinen ja joustava. Se huokuu myös heidän kotisivuiltaan. Kotisivuihin on selkeästi käytetty aikaa ja niitä päivitetään usein. Kaikki tuotteet, joita myydään hoitoloissa löytyvät sivuilta kattavine tietoineen. Tämä on suuri plussa.
Kaiken kaikkiaan tämä vierailu oli todella ihana! Inspiraatiota antava! Airolla aijon vierailla vielä toistekkin!
Ida
ailaairon kuvan lähde: https://www.google.fi/search?q=aila+airo&espv=2&biw=2560&bih=1339&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwjWwKvqp5vQAhVFZCwKHTztDJoQ_AUIBigB#imgdii=2DI39j9pA7bSGM%3A%3B2DI39j9pA7bSGM%3A%3BW2UXv4BPvYpwHM%3A&imgrc=2DI39j9pA7bSGM%3A